Usko kasvuun

Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. Joh.6:37.

Jokainen meistä kaipaa hyväksyntää perheessään, koulussaan, työpaikallaan, seurakunnassaan. Jos meitä ei oteta joukkoon tai meitä kohdellaan kaltoin yhteisön jäseninä ja ’katsotaan ulos’ porukasta, koemme sen kipeänä. Seurakunta on monille siihen liittyville se turvasatama, jossa heidät otetaan vastaan, jossa heidätkin huomioidaan, jossa he saavat olla osa suurempaa joukkoa. Pettyminen tässä on rankkaa. Monille se tulee yllätyksenä kuin puun takaa. Yhtäkkiä yhteys katkeaa, luottamus katoaa, ystävällisyys vaihtuu kylmäkiskoisuudeksi. Veljeyden tilalle tulee karttaminen.

Seurakunnan tehtävä oli heijastaa Jumalan rakkautta ja Jeesuksen Kristuksen armoa ja siitä tulee – eri syistä – vaativa, kylmä, ehdollisesti rakastava, torjuva ja karttava yhteisö, jonka keskellä ei enää halua olla. Moni hakeutuu sitten toiseen seurakuntaan ja aikaa myöten sama hylkäämisen kierre jatkuu.

Näissä kokemuksissa – joita kukaan ei toivo – tapahtuu lopulta hengellistä kasvua, kun hylätty ja keskuudesta karkotettu löytää uuden toivon – Jeesuksen uskollisuuden, hänen läheisyytensä lohdun, Kristuksen pettämättömän kutsun: Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Matt.11:28. Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. Joh.6:35. Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joh.7:37.

Lopulta tajuamme, että meidät vieroitettiin seurakunnan sylihoidosta, jotta aikuistuisimme. Ihan niin kuin imetettävä lapsi vieroitetaan, meidätkin vieroitetaan vain yhtä tarkoitusta varten – kasvamista varten. Emme voi jäädä lopun ikäämme paapottaviksi, sillä paapottava ei kasva. Eihän kukaan halua olla sänkyyn sidottu, ylipainoinen, lusikalla ruokittava iso lapsi, joka vain imee tuttia ja jonka ei tarvitse oppia edes pukeutumaan? Haluaako joku jäädä sellaiseksi lapseksi, jonka täytyy kaikki pyytää itkun kanssa äidiltä?

On lopulta hyvä, jos voimme oppia syömään itse, sitomaan omat kengännauhat, elämään yksilöinä niin että elämässämme on tilaa kasvulle ja aikuistumiselle. Hylkäämisen kokemukset ovat kipeitä, mutta niistä pääsee yli – voimme oppia pärjäämään elämän tarjoamien kolhujen kanssa, tulemaan toimeen niiden epämukavuuksien kanssa, jotka kuuluvat normaaliin pakettiin. Kun olemme päässeet vaikeiden asioiden yli, voimme antaa vertaistukea toisille. Voihan olla, että sinulle käy samoin kuin monille muille: se elämän kaikkein kipein asia kasvaa sinussa sellaista tervehdyttävää kasvua, että sen ympärille kietoutuu sinun elämäsi varsinainen tarkoitus, Jumalan suunnittelema elämäntapa ja elämäntehtävä. Sen hylkäämisen kautta, jonka koit, sinä löydät oman persoonasi, oman itsesi. Sen haavan kautta, joka sinuun iskettiin, sinut oksastetaan jaloon oliivipuuhun – Jumalan Israeliin.

Monet tuntevat elokuvan Hevoskuiskaaja. Siinä kerrotaan miehestä, joka osasi antaa terapiaa säikylle hevoselle ja rauhoittaa tätä. Hän tavallaan osasi puhua hevosen kieltä ja rakentaa luottamuksellista suhdetta hevoseen, joka oli traumatisoitunut liikenneonnettomuudessa. Luottamus synnytettiin ilman pakkoa ja piiskaa.

Paras ihmiskuiskaaja on Pyhä Henki. Hän osaa hoitaa meitä, kun tarvitsemme terapiaa. Hän kertoo meille Jumalan mielipiteen. Hän ei lyö eikä piiskaa, hän ei turvaudu pakkokeinoihin. Hän puhuu hellästi ja vaatimatta. Hän odottaa kärsivällisesti, että vastustuksemme hellittää ja vähitellen taivumme hänen tahtoonsa. Hän puhuu monin tavoin. Tiedämme, että hän voi avata aasinkin suun (siltä minustakin välillä tuntuu, kieltämättä). Keskustelu hänen kanssaan voi sujua tähän tapaan:

Minä: Ansaitseeko tällainen herätysliike, että sitä siunataan, kun kaikenlaiset kotkotukset valtaavat seurakunnat, omahyväisyys rehottaa, väkivalta ja sortaminen on jokapäiväistä, rahaa ahnehditaan, leipäpapit kiskovat köyhien varat, turhia temppeleitä pystytetään? Pyhä Henki: Jätä tuomitseminen Tuomarille. Rukoile sinä, että tulisivat uskossaan terveiksi. Älä menetä toivoasi, Jumala voi heidänkin keskellään tehdä suuria asioita. Pyydä Suomen kansalle herätystä.

Minä: Tämä suku on kokonaisuudessaan ihan mätää porukkaa. Kaikenlaiset juonet juonitellaan ja pahat puheet leviävät – myrkynkylväjiä yksi ja toinen. Pyhä Henki: Niin, minä haluaisin heidän muuttuvan. Älä luovuta. Pidä luotilankaa kädessäsi heidän nähtensä – ehkä he alkavat hävetä vielä tuota joka suuntaan vinoa elämäänsä. Jos eivät käänny, sitten anna olla. Minä: He kyllä vielä vetävät kirouksen päällensä. Pyhä Henki: Älä oleta niin…

Minä: En jaksa rukoilla enää tämän ihmisen puolesta. Hän puhuu koko ajan, on ärsyttävä, sotkeutuu politiikkaan, on itsekeskeinen eikä osoita kiinnostusta Jumalan sanaan…Pyhä Henki: Mutta minä rakastan häntä. Hänkin on Kristuksen tuleva morsian. Hänet on valittu. Hän on minulle tärkeä. Voisitko vielä jatkaa? Annan sinulle rakkautta siihen ihmiseen niin ettet pysty jättämään häntä pois rukouksistasi… Minä: Entä tämä toinen? Hänen elämäntapansa on väärä. Olen rukoillut hänen puolestaan, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Haluaisin lopettaa ja ottaa jonkun muun henkilön tilalle. Pyhä Henki: Ei, hän kuuluu listalle. Hän on yksinäinen, pyydä hänelle läheistä ihmissuhdetta ja uudistumista uskossa.

Sitten on myös niitä tapauksia, kun joku jää pois rukouksistani. He ovat ihmisiä, joilta olen saanut liian huonoa palautetta, että olisin jaksanut heitä rakastaa. Jumala ei luovuta yhtä helposti kuin minä, mutta on joutunut käyttämään jonkun toisen rukouksia. Usein joudun toteamaan näiden pudokkaiden kohdalla: Tapahtukoon sinulle niin kuin uskot. Jeesuskaan ei voinut mitään ihmisten epäuskolle. Uskolle ja rakkaudelle on silti aina tilausta:

Kun te totuudelle kuuliaisina olette puhdistautuneet elääksenne vilpittömässä, veljellisessä rakkaudessa, niin rakastakaa toisianne uskollisesti ja kaikesta sydämestänne. 1.Piet.1:22.