Usko kasvuun

Jos myönnämme, että olemme Jeesuksen seuraajia ja tavoitteemme on tulla hänen kaltaisekseen, voimme kysyä: – Mitä Jeesuksen ominaisuuksia tavoittelet juuri nyt?

Jeesus oli suuri saarnamies – haluatko sinäkin menestyä sananjulistajana? Jeesus oli ihmeiden tekijä – olisiko se sinulle sopiva elämäntehtävä? Jeesus sai paljon opetuslapsia – pitäisikö sinunkin onnistua kasvattamaan jälkipolvi, joka toistaa sinun opetuksiasi? Jeesus oli kansanjoukkojen suosiossa – pitäisikö sinunkin saada osaksesi tykkäyksiä, hurraahuutoja ja taputuksia?

Jeesuksen kanssa joudumme tutustumaan ristin todellisuuteen. Jos unohdamme sen pois, jotakin hyvin olennaista jää silloin sivuun. Monet ovat kyllä huomanneet, että Jeesus ei ole enää ristillä, hän on nyt kuningas. Siitä he vetävät johtopäätöksen: ”Olkaamme mekin kuninkaita!” – Latvasta puuhun?

Voimme todeta ristin merkityksen Jeesuksen omista sanoista: Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. Matt.10:38.

Niinpä meidän tulee ymmärtää risti. Mitä se oikein on? Nikkaroimmeko puisen ristin, jota vedämme perässämme tai kannamme ympäriinsä? – Eihän se tarkoita mitään ulkonaista, eihän se ole mitään teatterirekvisiittaa eikä kärsimys mitään käsikirjoitettua draamaa. Se on jotain syvempää.

Silloin kun meitä syytetään jostakin, mitä emme ole tehneet, tai meitä syytetään asiasta, johon olemme syyllistyneet mutta jota paisutellaan kohtuuttomasti ja tuomion ankaruutta lietsotaan vihassa, silloin olemme lähellä ristin todellisuutta. Risti tulee lähelle silloin, kun kärsimme syyttöminä. Risti on sovituksen paikka. Kun sinä hyväksyt sen, että sinua syytetään ja rangaistaan sellaisesta, minkä joku lähimmäinen on tehnyt, silloin sinuun latautuu sovituksen voimaa. Kun sinä suostut hetken kärsimään ja tässä lyhyessä ajan rahtusessa, jonka täällä maan päällä vaellat, sinä otat vastaan vihaa ja syrjintää, epäoikeudenmukaisia syytöksiä ja suoranaisia valheita, sinä alat lopulta muistuttaa Mestariasi. Voit olla varma: Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. 2.Kor.4.17.

Voit olla varma, että ylösnousemuksen päivä on ihana. Sinä saat vihdoin korjata kärsivällisyytesi satoa. Sinä saat täyden hyvityksen. Sinulle maksetaan vanhurskasten ylösnousemuksessa (Luuk.14:14). Satosi on suuri, se pursuaa ovista ja ikkunoista ja ilo tulvii vanavedessä, riemu on sanoinkuvaamaton.

Uskotko sen? On tärkeää, että meillä on oikea kuva Kristuksesta ja että vaellamme kaitaa tietä – ristin tietä – emmekä yritä mitään oikotietä onneen (Vrt.Mark.10:37, 1.Kor.4:8).

Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. 1.Joh.4:8.

Jumala on meidät luonut. Olemme ainutlaatuisia. Syntiinlankeemus toi kuvaan pahan voimat. Jumala kuitenkin sovitti meidät itsensä kanssa lähettämällä tänne Poikansa.

Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan. 2.Kor.5:19.

Jokainen on tämän rakkauden kohde. Jokainen on arvokas. Evankeliumi on ilosanoma Jeesuksesta ja hänen aikaansaamastaan sovinnosta. Se ei erottele ihmisiä. Se koskee kääntymätöntä ja se koskee uskovaista. Kuka osaa kertoa ilosanoman oikein? Kuka osaa välittää Jumalan rakkauden koskettavalla tavalla?

En minä ainakaan. Mutta en haluaisi matkia aikamme evankelistoja, jotka jakavat ihmiset jyrkästi pelastuneisiin ja pelastumattomiin, uskoon tulleisiin ja kääntymättömiin ja sitten osoittavat sormellaan ”te mustat lampaat siellä, tulkaa ja jättäkää syntinen elämänne, nöyrtykää Jumalan väkevän käden alle!” Ja niin edelleen – varmaan jokainen on kuunnellut sitä paatosta ihan tarpeeksi. Se tympii jotenkin ja taidan tietääkin, mikä siinä tympii. Se tympii, koska se on farisealainen tapa evankelioida. Fariseus on aina mielestään oikeassa ja parempi kuin syntinen, joten hän pitää itsestään selvänä, että hänen täytyy opastaa raukkoja eksyneitä, se on suorastaan hänen velvollisuutensa, ja hän tekee sen kuin liikennepoliisi, joka seisoo katutasoa ylempänä. Niin, oletko huomannut – he seisovat monesti jollain korokkeella. He eivät vieläkään ymmärrä:

”Kuinka hän syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Mark.2:16.

Fariseusten ja saddukeusten mielestä Jeesus seurusteli ”syntisten” kanssa. Se oli heidän nimityksensä ihmisille, jotka eivät olleet heidän oppilaitaan ja mitat täyttäviä yksilöitä. Heidän käyttämänsä kieli periytyi Raamattuunkin, mutta eiväthän nämä sormella osoitellut ihmiset olleet sen syntisempiä kuin kuka tahansa. Jeesukselle jokainen oli lähtökohtaisesti syntinen. ”Syntinen vaikka voissa paistaisi”. Mutta Jeesus halusi antaa oman vanhurskautensa peliin ja luovuttaa sen lahjaksi meille, jotka uskomme.

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Ef.2:8.

Niinpä sama ilosanoma koskee nyt jokaista, niin maailman ihmistä ja kääntymätöntä kuin uskovaistakin. Kaikki olemme samassa veneessä. Toiset ovat pukeneet pelastusliivin päälle – jossa lukee Jeesus – toiset eivät, mutta se pelastusliivi on jokaisen ulottuvilla.

Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Room.3:22-24.